Allaolevat yhdistyksen säännöt on hyväksytty syksyllä 2014.

 

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Tapiolan Venekerho ry ja kotipaikka Espoon kaupunki.

2. TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU

Kerhon tarkoituksena on herättää ja ylläpitää veneilyharrastusta, edistää ja tukea jäsentensä taitoa ja tietoa merenkulussa sekä ylläpitää jäsentensä kesken hyvää toverihenkeä ja oikeaa merenkulkijamieltä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi kerho:

- levittää valistusta moottori- ja purjeveneiden tuntemuksessa, niiden hoidossa sekä merenkulussa

- harjoittaa veneiden katsastustoimintaa Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n antamien ohjeiden puitteissa

- järjestää veneily- ja merenkulkuaiheisia koulutus- ja keskustelutilaisuuksia

- järjestää saaristoretkiä sekä kunnostus- ja siivoustalkoita

- harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa

- toimii yhdessä muiden veneilyharrastajien kanssa ja ylläpitää yhteyksiä muihin venekerhoihin sekä toimii yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa erityisesti veneilyyn liittyvissä asioissa.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi, hankittuaan tarvittaessa asianmukaisen luvan

- harjoittaa kioski-, kahvila- ja ravintolaliikettä

- omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta

- järjestää arpajaisia, rahankeräyksiä, myyjäisiä ja huvitilaisuuksia

- periä vierasveneilijöiltä sataman käyttömaksuja

- ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja

3. KERHON TUNNUKSET JA VENELUETTELO

Kerhon viralliset tunnukset ovat Merenkulkuhallituksen vahvistama veneily-yhdistyksen lippu sekä Suomen Veneilyliitto ry:n vahvistama kerhoviiri.

Kerhon veneluetteloon merkitään niiden jäsenten veneet, jotka on vuosittain suoritetussa katsastuksessa siihen hyväksytty. Hyväksytystä katsastuksesta annetaan veneen omistajalle tai haltijalle todistus, joka oikeuttaa kerhon lipun käyttämiseen.

4. JÄSENET

Kerhon jäsenet ovat vuosijäseniä, perhejäseniä, nuorisojäseniä, ainaisjäseniä ja kunniajäseniä.

Kerhon vuosi-, perhe- ja nuorisojäseneksi voi liittyä henkilö, joka hyväksyy kerhon tarkoituksen ja säännöt.

Perhejäseniä ovat toimintakauden alkaessa 21 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt, jotka kuuluvat sellaiseen perheeseen, jossa on vähintään yksi (1) vuosi-, ainais- tai kunniajäsen.

Nuorisojäseniä ovat toimintakauden alkaessa alle 21-vuotiaat jäsenet. Nuorisojäsen ei ole vaalikelpoinen kerhon hallitukseen.

Vuosi-, perhe- ja nuorisojäsenet hyväksyy hakemuksesta kerhon hallitus.

Ainaisjäseneksi tulee vuosijäsen, joka maksaa liittymismaksun lisäksi jäsenmaksun 25-kertaisena yhdellä kertaa tai on maksanut jäsenmaksunsa 25 vuotta yhtäjaksoisesti 31.12.2012 mennessä. Ainaisjäsenyyttä ei enää myönnetä vuoden 2013 alusta.

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Kunniakommodoriksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä kerhon kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt kerhon tarkoitusperiä tai muulla tavoin ansioitunut toimimalla kerhon hyväksi.

Päätös kunniakommodoriksi tai kunniajäseneksi kutsumisesta on tehtävä kerhon kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.

5. JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN

Jäsenellä on oikeus erota kerhosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen kommodorille taikka ilmoittamalla erosta kerhon kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen kerhosta, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on kerhoon liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään kerhossa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut kerhoa tai ei enää täytä laissa taikka kerhon säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Erottamispäätös on tullakseen voimaan tehtävä kahden kolmasosan (2/3) enemmistöllä kahdessa perättäisessä hallituksen kokouksessa. Jäsen, joka ei ole maksanut jäsenmaksuaan kalenterivuoden loppuun mennessä, katsotaan eronneeksi yhdistyksestä.

6. LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSU

Vuosijäseniltä, perhejäseniltä ja nuorisojäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kullekin jäsenryhmälle päättää syyskokous.

Nuorisojäsenten liittymismaksu ja jäsenmaksu eivät saa ylittää puolta vuosijäsenten vastaavista maksuista.

Ainaisjäsenen vuotuinen jäsenmaksu on yhtä suuri kuin keskusjärjestölle Suomen Purjehdus ja Veneily ry:lle kulloinkin maksettava vuosimaksu / yhdistyksen jäsen.

Kunniakommodorilla ja kunniajäsenillä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

Hallitus voi vapauttaa jäsenen jäsenmaksusta vuodeksi varusmies- tai siviilipalvelun vuoksi.

7. VARTIOINTIVELVOLLISUUS

18-67 vuotias jäsen sekä iästä riippumatta venekerhon venepaikan haltija, kunniakommodoria ja kunniajäsentä lukuun ottamatta on velvollinen tarvittaessa suorittamaan venevartiointia Otsolahden venesatamassa ja siihen liittyvillä satama-alueilla kerhon hallituksen vahvistamien vartiointisääntöjen mukaisesti. Jäsenen, joka laiminlyö vartiointivelvollisuutensa ilman laillista estettä, on suoritettava hallituksen vuosittain vahvistama korkeintaan jäsenmaksun suuruinen ns. vartiointisakko.

Hallitus voi vapauttaa jäsenen vartiointivelvollisuudesta sairauden, äitiys- tai vanhempainloman, varusmies- tai siviilipalvelun tms. syyn vuoksi.

8. KERHON HALLINTO JA TOIMIELIMET

Kerhon toimintaa johtaa ja sen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtajana toimiva kommodori, kaksi varapuheenjohtajina toimivaa varakommodoria, joista toinen edustaa purjehtijoita ja toinen moottoriveneilijöitä, sekä neljä (4) muuta jäsentä. Kommodori ja varakommodorit valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan siten, että toinen varakommodoreista on aina erovuorossa. Samoin hallituksen muut neljä jäsentä valitaan kahdeksi vuodeksi siten, että vuosittain kaksi heistä on eroamisvuorossa.

Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa vaalin jälkeisen kalenterivuoden alusta.

Hallitus valitsee tai ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus voi perustaa jaostoja, jotka toimivat kerhon kokouksen vahvistamien määräysten ja erikoissääntöjen mukaan ja joiden tarkoituksena on jäsenistön aktivoiminen ja kehittäminen veneilyharrastuksen eri osa-alueilla.

Hallitus voi myös asettaa alaisuuteensa työryhmiä ja muita toimielimiä yhdistyksen toiminnan eri alueiden edistämistä varten.

Hallitus kokoontuu kommodorin tai hänen estyneenä ollessaan jomman kumman varakommodorin kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään neljä (4) hallituksen jäsentä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen kommodorin tai yhden varakommodorin ja vähintään kolmen (3) muun jäsenen läsnäollessa. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

9. KERHON NIMEN KIRJOITTAMINEN

Kerhon nimen kirjoittavat kommodori yksin tai varakommodorit yhdessä tai jompikumpi varakommodoreista yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

10. TILIKAUSI JA TOIMINNANTARKASTUS

Kerhon tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.

11. KERHON KOKOUKSET

Varsinaisia kerhon kokouksia pidetään vuosittain kaksi, kerhon kevätkokous huhti-toukokuussa ja syyskokous loka-marraskuussa hallituksen määrääminä päivinä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun kerhon kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) kerhon äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä 30 päivän kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

Kerhon kokouksissa on jokaisella vuosi-, perhe-, ainais- ja kunniajäsenellä sekä kunniakommodorilla äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni. Nuorisojäsenillä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.

Päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä toisin määrätä, yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

12. KERHON KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

Kerhon kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kutsu kerhon kokoukseen toimitetaan joko kirjallisesti kullekin jäsenelle jäsenluetteloon ilmoitetulla osoitteella tai julkaisemalla kutsu kerhon kotisivuilla.

Kokouskutsu on kevät- ja syyskokousten osalta toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ja muun kokouksen osalta viimeistään viisi (5) päivää ennen kokousta.

13. VARSINAISET KOKOUKSET

Kerhon kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus;

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa;

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;

5. esitetään tilinpäätös, hallituksen vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto;

6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille;

7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. kokouksen avaus;

2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa;

3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;

4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;

5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle;

6. valitaan kerhon kommodori joka toinen vuosi;

7. valitaan toinen varakommodori ja hallituksen muut jäsenet erovuorossa olevien tilalle;

8. valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö seuraavalle kaudelle;

9. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat;

Mikäli kerhon jäsen haluaa saada jonkin asian kerhon kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, hänen on siitä ilmoitettava kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan liittää kokouskutsuun.

Hallituksen jäsenen vaali suoritetaan umpilipuin, jos vähintään kaksi äänioikeutettua jäsentä sitä vaatii.

14. KERHON VENEPAIKAT JA KATSASTUSTOIMINTA

Kerhon myöntämä venepaikka edellyttää veneen vakuuttamista sekä katsastamista vuosittain juhannukseen mennessä. Hallitus voi päättää katsastamattoman veneen menettämään venepaikkansa.

15. SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja kerhon purkamisesta on tehtävä samansisältöisenä kahdessa perättäisessä, vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä kerhon kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen jälkimmäisen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.